Jarkko härmälä perhe

Kaupunginjohtaja Jarkko Härmälän kesätervehdys – Lohja

23.6.2022 — On hyvä keskittyä läheisiin, perheeseen, ystäviin ja itselle tärkeisiin asioihin. Liikkukaa ja saunokaa paljon sekä nauttikaa kesästä!

Antti Rinne jäi kolmoseksi Lohjan johtajavaalissa | Paikalliset

Antti Rinne jäi kolmoseksi Lohjan johtajavaalissa | Paikalliset | Mäntsälän Uutiset

23.4.2022 — Lohjan valtuusto päätti viime keskiviikkona valita johtajaksi espoolaisen ekonomin Jarkko Härmälän. Rinne kuului kolmen kärkiehdokkaan joukkoon.

Demokratia on tällaista, sanoo kansanedustajan työstään pitävä Rinne. – Kyselyjä muualle on ollut ennenkin, mutta tähän asti olen vastannut ei. Rinne on mukana linjaamassa Nato-päätöstä.

Sokotelin Jarkko Härmälä koki työssään tsunamin, sarsin ja …

15.9.2020 — Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä iloitsee uudistuneen Hotelli Radisson Blun avaamisesta Oulussa, vaikka matkailuala ei olekaan …

Kaupunginjohtaja haukkui poliitikot erikoisessa puheessa

Kaupunginjohtaja haukkui poliitikot erikoisessa puheessa – Kotimaa | HS.fi

20.9.2022 — Lohjan kaupunginjohtaja Jarkko Härmälä piti kaupunginvaltuuston kokouksessa 14. syyskuuta poikkeuksellisen puheenvuoron.

Lohjan kaupunginjohtaja piti valtuustolle nuhtelevan ja koukeroisen puheen, jossa hän halusi sanella, miten kaupungin huonoa ilmapiiriä käsitellään.

Johtajavalinta Lohjalla meni alusta lähtien pieleen, sanoo …

Johtajavalinta Lohjalla meni alusta lähtien pieleen, sanoo valtuutettu – näin irtisanoutunut kaupunginjohtaja perustelee pikaista lähtöään

4.10.2022 — Jarkko Härmälä vastaa Ylen haastattelupyyntöön viestillä: – Kahden kuukauden töissäolon jälkeen selvisi Lohjan kaupungin teknisen toimen tekemä …

Ylen haastatteleman valtuutetun mukaan Jarkko Härmälä johti kaupunkia yritysmaailman säännöillä. Härmälä erosi tehtävästä eilen maanantaina kesken koeajan.

Lohja saa uuden kaupunginjohtajan Espoosta – Antti Rinne …

S-ryhmän entinen johtaja Jarkko Härmälä Lohjan kaupunginjohtajaksi | Yle Uutiset

20.4.2022 — Jarkko Härmälä on valittu Lohjan kaupunginjohtajaksi. Loppumetreille kisassa ylsi myös eduskunnan varapuhemies, SDP:n kansanedustaja Antti …

Jarkko Härmälä on valittu Lohjan kaupunginjohtajaksi. Loppumetreille kisassa ylsi myös eduskunnan varapuhemies, SDP:n kansanedustaja Antti Rinne.

Lohjan kaupunginjohtajan valinnasta huikea jännitysnäytelmä …

Lohja saa uuden kaupunginjohtajan Espoosta – Antti Rinne jäi kisassa kolmanneksi | Paikalliset | Länsiväylä

21.4.2022 — … espoolainen Jarkko Härmälä löi kisassa Inka Tikkasen äänin 26–24. … Härmälälle Lohja on entuudestaan tuttu, koska perheellä on mökki …

Hotelli- ja matkailubisneksessä uraa tehnyt espoolainen Jarkko Härmälä löi kisassa Inka Tikkasen äänin 26–24.

Tervetuloa Lohjalle Jarkko Härmälä – Lotta Paakkunainen

Lohjan kaupunginjohtajan valinnasta huikea jännitysnäytelmä – Jarkko Härmälä löi tiukassa virkavaalin äänestyksessä Inka Tikkasen äänin 26–24 | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

20.4.2022 — Jarkko Härmälä löi Inka Tikkasen täpärästi äänin 26–24. … Jarkko Härmälälle Lohja on entuudestaan tuttu, koska perheellä on mökki Lohjalla …

Lohjan kaupunginjohtajan virkavaali ratkesi toisella äänestyskierroksella. Jarkko Härmälä löi Inka Tikkasen täpärästi äänin 26–24.

Kirjoittajavieras-kolumni Länsi-Uusimaassa 26.4.2022: Tervetuloa Lohjalle Jarkko Härmälä – Lotta Paakkunainen

26.4.2022 — Lohjan kaupunginvaltuusto valitsi uudeksi kaupunginjohtajaksi Jarkko Härmälän. Päätin käyttää … kirkonkylällä asuva suuruusperheen äiti …

Lohjan kaupunginvaltuusto valitsi uudeksi kaupunginjohtajaksi Jarkko Härmälän. Päätin käyttää Kirjoittajavieras-vuoroni tervetuliassanoille: Tervetuloa Lohjalle Jarkko Härmälä Valitsimme sinut juuri valtuustokokouksessa uudeksi kaupunginjohtajaksi. Päätös on merkittävä, sillä vastuu on suuri. Kaupunginjohtaja toimii kunnanhallituksen alaisuudessa ja hän vastaa kaupungin ja kaupunkikonsernin operatiivisesta johtamisesta, työn organisoinnista ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Kaupunginjohtaja johtaa asioiden valmistelua sekä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätösten…

Keywords: jarkko härmälä perhe

tuki@digitaalisena.fi